Weturi

Sukai Kurora

Lentäjilläkin on tunteet.

Pahoittelen suuresti poissaoloani. En suinkaan ole kuollut tai blogia unohtanut, kyseessä on ollut vain hyvän kirjoitusidean puute - ei tullut eteen mitään sellaista mistä viitsisi lähteä ihan purkautumaan.

Doh tulipas sitä sitten luvattua itselle viikonloppu, jona katsotaan anime-elokuvia. Pätkä jota lykästi on parin tunnin draama-äksön nimellä The Sky Crawlers. Ohjaustyöstä kiitellyltä Mamoru Oshii’lta olenkin aikaisemmin kokenut varsin mättöisän Jin-Roh’n. Eli pystyin huoletta odottamaan elokuvaa, jolta ei niinkään mitään erityisen hyvää ideaa uskalla tai edes voi odottaa, vaan pikemminkin tämän ‘mitättömyyden’ aukko on täytetty uskomattoman adrenaliinitäytteisillä toimintakohtauksilla.

^{Eeppisyyden ainekset selvillä.}

Kildrenit ovat geneettisesti ihmisestä hienosäädettyjä versioita, jotka eivät vanhene. Maailmassa, jossa kirjaimellisesti ilmojen sodat on firmojen julmaa bisnestä, näitä liukuhihna-ihmisiä käytetään taivaan sotakoneiden, eli hävittäjien kuljettajina. Kannami Yuichi on Kildren ja tämän elokuvan nuorehko päähenkilö, joka on juuri määrätty uuteen tukikohtaan. Lopulta Yuichilla ei ole sitten tekemisestä puutetta; hengata työkavereiden seurassa, ihastua siihen kauniimpaan ja.. tehdä surmaa taivaalla.

Kuin pitäisi ruokaa liian kauan uunissa, Sky Crawlers’n suurimmaksi kompastuskiveksi muodostuu liian pitkä pituus, vähän päälle pari tuntia. Mehukkuus on kateissa. Chilli meininki on jopa liian chilliä, eikä mitään tahdo tapahtua ihmetellessä työtoverin pärstää. Kuivuus. Elokuvan vahvimpiin puoliin ei tosiaankaan kuulu sen ~80% ajasta varannut draamailu. Viitteitä tähän saa jo ensi minuuteilta - se mihin panostettiin; henkeäsalpaavan upeat ilmataistelut.

Tietokoneryyditetyt grafiikat täydessä loistossaan. Kauneinta mitä on luotu synteettisesti. Ei vielä se, että kuva tihkuu fotorealistisuutta ja muuta hyvää, mutta että mitä siinä vielä itsessään tapahtuu. Jännitystä ja tunnelmaa täynnä olevat konekivääripaukuttelut pilvien syleilyssä on toteutettu typerryttävän kutkuttaviksi.

Todellista ‘leijumista’ mihin japsikyky pystyy. Josta taas päästään sille kevyemmälle puolelle, nimittäin japanilaisen animaation ihmissuhdekoukerot kun yleensä vain tahtoo olla erittäin vähissä määrin loistavasti toteutettua. Kyseenalainen juoni ei tahdo tökkimisistä huolimatta tavalla tai toisella oikein edetä, tai sitten se tapahtuu vain niin nanotasolla, että tälläinen nuori animekuluttaja tahdo sellaisesta saada tarpeekseen. Kaksi tuntia on aivan liian paljon ottaen huomioon tärkeän suhdanteen miten vähän todellisuudessa niitä ‘oi niin herkullisia mättöjä olikaan.

Silti ansaitsee huomattavampaa jalansijaa, onhan tämä kuitenkin aivan tuore ja vieläpä hyvä anime-elokuva. Kevyt ja harmaanruskea sävy draamapuolella muistuttaa animeklassikkoa Haibane Renmei ja taistelut loistavia Ace Combat -pelejä. Samaisen pelin tekijäryhmähän teki videopelin juuri Sky Crawlers’iin pohjautuen. Sopiva yllätys vaikken peliä koskaan pelaisikaan.

The Sky Crawlers kestää yhden katselukerran pelkästään vaikka niiden sotakohtausten katsastamiseksi, muttei oikein lunasta mitään suurempaa kuin vasta aivan nälkäisimmille harrastajille. Slice-of-lifeä eeppisyydellä, give it a go!

Eli:
+Ilmataistelut
+3D-grafiikat
+Äänimaailma

-Hahmodesign
-Kuivuus

Genre: Draama, armeija, toiminta, slice-of-life
Jos pidit: Haibane Renmei, Kumo no Mukou, Jin-Roh

This entry was posted on Sunday, March 22nd, 2009 at 8:50 pm and is filed under Anime. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.