Weturi

Haastoi Haruhin… haastoi haruhin… TÄMÄ PERKELE HAASTOI HARUHIN!

Kore– DOZO! Minä en tarjoa meritähtiä, vaan valtavan pituista Clannad’ia olkaa hyvät. Pahoittelen suuresti, tarkoitus ei ollut kirjoittaa tästä yli tuhat sanaista, mutta sellaista se elämä joskus on. Joskus tulee vaihteeksi ihan hyviä animeja vastaan. Ja onhan tämä samalla viimeinen blogaus kesällä 2008, hyvästelynä toimikoot myös.

Ei ole todellista. Löin itseäni, puukotin itseäni, ammuin itseäni - jotta olisin vihdoin herännyt todellisuuteen, mutta ei, siitä ei ollut kyse. Tietoisuus, se oli sitä, elin todellisuutta juuri sillä nimenomaisella hetkellä, kun liian kauan odotettu Clannad starttasi KyoAni-fanin ruudussa. Viimein, tajuttomat odotukset harteillaan se melkein nappasi saavuttamattoman, minkä Suzumiya Haruhi no Yuuutsu yksinoikeudella varasi viime vuonna, kintuthan siinä rupesivat tutisemaan, kun mietin vakavasti ensimmäisen kerran ikinä parhaan animen tittelin uudelleen sijoittamista.

Kun puhun odottamisesta, todellakin meinaan sitä. Laitoin ensimmäiset episodit lataukseen marraskuun lopulla 2007 ja viimeisen heinäkuussa 2008 - odotin kaiken tuon ajan, että ulkoisellani on kaikki jaksot, jotta voin sarjan turvallisesti katsoa. Vakuutan, että tuo aika ei tuntunut hyvältä. Pahaa oloahan tietenkin lievitettiin Kanon‘lla, Air’lla, ehkä vähän Lucky Star‘lla, Haruhin uudelleenkertaamisella ja toki Munto’illa. Mutta, palaten Clannad’iin, sen puikoissa on Tatsuya Ishihara, tuo mies, tuo ohjaaja… Luulin vielä, että Makoto Shinkai oli vitun hyvä.

Tomoya Okazaki vihaa kaupunkia missä elää. Epävakaan perheensä takia tämän high school -pojun elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista, eikä ystäviä ole käytännössä kuin yksi. Youhei Sunohara, kultatukkainen poika, joka on täynnä itseään, mutta joka ei pelkää pelkää, kun tilanne vaikuttaa turhan uhkaavalta (tuntuupa tutulta). Nämä kaksi tulevat mainiosti toimeen, joko perseillen Sunoharan poikamiesboksissa tai sitten koulussa yrittäen iskeä naisväkeä - jälkimmäinen on kylläkin Sunoharan puuhaa sen todellakin jäädessä siihen yrittämiseen. Tämä kaksikko on todella omalaatuinen pari, mikä on outo löytö, kun puhutaan animeen liittyvästä asiasta. He ovat todella reilu ja mielenkiintoinen jätkäjohto tähän sarjaan, ja molemmat kuuluvat ehdoitta parhaiden hahmojen hall of fameen. Tuo ei ole kevyesti sanottu, ihan oikeasti. Jos et suostu uskomaan, tästä sinulle raskasta: Sunohara on niin jätkä, että se ohitti yleisen tason kovimman äijän Winner Sinclair’in (!!), enkä olisi voinut kuin lyödä itseni kanveesiin, jos olisin tämän todennut itselleni joitakin kuukausia sitten kun olin katsonut Karin‘in. Ei sen puoleen, osa teistä on saattanut jo huomatakkin, kuinka Maalissa suosikkilistaukseni uudelleentäyttyi Clannad’illa. Sen enempää päähahmoista siirrytäänpä eteenpäin.

Tomoya Okazaki on matkalla kouluun, kun mäen juurella hän pysähtyy yksinäisen tytön luokse, joka vaikuttaisi puhuvan itsekseen. Tomoya’n saavuttaessa tämän huomion, tyttö ilmoittaa nimekseen Nagisa Furukawa, ja selviää, että hän on suorittamassa viimeistä kouluvuottaan uudelleen. Nagisa on kiinnostunut näyttelemisestä, ja tahtoisikin perustaa uudelleen draama-klubin, joka on hajonnut aikaisemmin. Sydämeltään ystävällinen, mutta piikittelevä Tomoya (Kyon + Yuuichi, asiaa!) lupaa auttaa Nagisaa klubin uudelleenpystytyksessä. Seikkaillessaan koulussa hän törmää outoon neroon Ichinose Kotomi’in, joka vaikuttaisi olevan jatkuvasti muissa maailmoissa eikä hänen huomionsa saaminen ole aina helppoa (Sunohara tietää tämän). Mutta kuitenkin ensimmäisenä päivänä Tomoya’n keskustellessa Nagisa’n kanssa, kouluun hyökkää pari suurta ja uhkaavan näköistä yankii’tä skoottereineen (niitä hauskoja elvistukkaisia jengihemmoja), ja tilanne vaikuttaisi vaativan vähän miehekkäitä neuvotteluperiaatteita, mutta hätiin ryntääkin heppoiselta näyttävä tyttö Tomoyo Sakagami (jeps, huomaa ero etunimessä, ei Tomoya vaan Tomoyo). Tomoya päättää herrasmiehenä rientää likan tueksi, mutta sivulliset vilpittömästi vaativat, ettei apua todellakaan tarvitse mennä tyrkyttämään. Onko tosiaan näin?

Huaah! Hitto tää anime on ihan jees. Jos joskus olen itkenyt, niin kyllä tuntuu pieneltä “roska meni silmään” -pelleilyltä (jopa Kanon, jopa kanon…), kun ottaa huomioon miten tämä anime pisti ryynysennätykset uusiin kuoseihin. Olen jonkunasteen masokisti ja myönnän sen. Tykkään siitä, että tälläinen hyvin koskettava anime pirun hyvällä soundtrackilla tulee vastaan, ja sen jälkeen voi vapauttaa silmiin enemmän tekemistä milloin tahtoo OST:n parissa. Samoin se viikon jälkiefekti on puhdasta hunajaa. Kirjoitushetkellä on tämä masennus päällä. Tällä hetkellä nostalgian kerääminen käynnissä, että irtopotteja voi tosiaan sitten jysäytellä myöhemmin elämässä. Mikä sen parempaa ja kunnioitettavampaa, kuin antaa kaiken purkautua ja vaikuttaa niin akkamaiselta kuin mihin nuori mies vain parhaiten pystyy?

Tässä animessa on sinänsä yllättäen Kanon‘mainen kerronta. Eli sillai rauhallisesti hahmo kerrallaan ja kun yksi hahmo on koluttu läpi, siirrytään kiltisti toiseen. Hienosäätövinkkejä Clannadille putoaa pari, joista ensimmäinen olisi se, että tämän ei olisi tarvinnut olla noin “arkkivahva”, vaan se olisi voinut olla enemmän sekoiteltu ja pehmitelty. Siis olihan se sekoiteltu, mutta vielä vähän enempi, koska nyt se vähän tahtoo vaikuttaa shokkimaisen erilaiselta, kun viime jakson ongelmat onkin yhtäkkiä kadonnut. Mutta tuossahan taas paljastuu miksi tämä anime on niin hemmetin hyvä, sitä ei laske tuommoset pikkuseikat. Toinen oli Tomoyo’n vähyys tarina-Clannadissa, joka on siis jaksot 1-22. Mutta, pieniä seikkoja ja Clannad toimii noinkin sekä Tomoyo’n osallistuminen ekojen episodien Sunohara-pelleilyihin piristi niin tehokkaasti, että eihän tässä ole mitään hätää. Ja olihan tytöllä about paras themebiisi kaikista hahmoista!

Ääninäyttelypuolelta ihan nappiveto jokaiselta. Eritoten Mai Nakahara’n suoritus Nagisa’na oli jotain niin järjettömän täydellistä, että suosikkeihin nosto oli vähintä, miten sitä pystyi tunnustamaan. Samalla Ai Nonaka vahvisti paikkansa parhaimpana naisseiyuuna roolinsa Fuko Ibuki’n ansiosta. Tuommoisen kaksinkertaisen annoksen söpöyttä luulisi olevan laitonta. Uutuutena Daisuke Ono’n paikan suosikeista vei vain sukunimen vaihdoksella Daisuke Sakaguchi roolisuorituksellaan Youhei Sunohara’na. Siinä seiyuu, joka osaa käyttää ääntänsä kun niin pyydetään. Kyseistä jätkää kerkesin kuulemaan aikaisemmin mm. NHK ni Youkoso’ssa sekä juuri aloittamassani Gintama’ssa, joissa tämän miehen työ vain vahvisti asemaansa. Huomautuksen arvoisena ilmeisesti Kyoto Animation’in porukan sydämet vieneen Minoru Shiraishi’n osallistuminen myös Clannad’issa oli ehdoton bonus hauskan turhilla sivurooleillaan. Hänhän nousi animesta kiinnostuneiden tietoisuuteen vähintään ja viimeistään Lucky Star’ssa, mutta kaikkihan tuntevat kuitenkin Haruhi‘n Taniguchi’n. Voisin periaatteessa jatkaa tätä luettelemalla jokaisen seiyuun Clannad’sta, koska jokainen teki täydellisen työn. Ja sen takia en erityisemmin tykännytkään Ichinose Kotomi’sta.

Peukut perseessä odotellaan After Story’ä, ja sitähän ennen ei kärsitä sitä leffaa. Hyi soikoon, se Air-leffa oli jo itsessään tarpeeksi järkyttävää roskaa. Nuo leffathan on tehnyt Toei Animation. Se sama perkele, joka oli ensimmäisen Kanon‘in takana.

Lyhyesti vielä koostettuna tämä anime on kuin Suzumiya Haruhi no Yuuutsu, mutta juonella. Ai että miten niin? Ai kuinka julkeaisin väittää tuommoista? Mitä muita epäileviä kysymyksiä voisin laittaa tähän, että saan tuhat sanaa täyteen? Huumori on samaan tapaan fiksua ja parasta läppää (KyoAni’n piirre on se, että kaikki viilataan parhaimpaan kuosiin), anime pyörii klubin ja sen jäsenien ympärillä, yleinen perseily koulussa, mutta raidejakin tehdään. Eli voisi sanoa, että Haruhi + Kanon = Clannad. Mikäs siinä, kaksi viiden tähden animea fuusioituneena, ja sehän ei tarkoita muuta kuin…

Genre: Draama, yliluonnollinen, komedia, koulu
Jos pidit: Suzumiya Haruhi no Yuuutsu, Kanon, Air

Joo, ehkä sittenkin kannattaa katsoa

Deddo Riibusu

Sanoinko Excel Saga‘n olevan random? Anteeksi, en ollut vielä nähnyt Dead Leaves’iä.

Etsintä on ohi. Enää ei tarvitse etsiä mindrape-elokuvaa, tässä se on. Ja on vieläpä sopivana tykityksenä, että vetää ihan vertoja tällä alalla. Jos ei tuo mindrape ole vielä tuttu, niin sehän on sitä että ensinnä asetat aivot narikkaan ja sen jälkeen katsotaan kuinka satunnaista menoa japanilaiset osaavat tehdä. Tengen Toppa Gurren-Lagann‘in ohjaajalta pätkä, jossa mm. paskotaan.

Kaksi hulttiota, Retro ja Pandy, heräävät alastomina Tokiossa, vailla mitään muistoja menneisyydestään. Tarkoituksena selviytyä; he aloittavat riehumaan kaikin hauskin, randomine ja eli tietysti laittomine tapoineen. Nopeasti matkaan on pyyhkäisty kulkupelit ja safkat, mutta vielä nopeammin virkavalta tajuaa koplan pelleilyt ja pistää kaksikon telkien taakse surullisenkuuluisaan Dead Leaves’iin. Nyt se riemu vasta repeääkin, kun sieltä pitäisi poiskin päästä.

En voinut uskoa, että päähenkilön äänestä vastaa Death Note‘n L, Kappei Yamaguchi. En ollut vielä uskoa, että hän hoiti homman järkyttävän hyvin. Rehellisesti, en olisi tunnistanut ääninäyttelijää. Mutta ohjaaja, Hiroyuki Imaishi, meni helposti läpi, koska Dead Leaves’in tyyli on napakka kuten hänen myöhemmässä ohjauksessaan, Gurren-Lagann‘issa. Graafinen laatu on samaan tapaan tyylikkään karheaa ja kontrastirikasta. Räjähdykset upeita ja yleinen asenne periaatteessa aivan vastaava.

Yksi parhaista leffoista aikoihin, jo pelkästään hahmosetin takia. Hahmojen omalaatuisuus on niin tajuttoman häiritsevän sopivaa, että ihan tekee mieli paskoa housuihin ja syyttää siitä jääpalloa. Esimerkkinä juuri päähenkilö, jonka pää on televisio. Kun taas yhden sivuhahmon sukukalleus on.. pora. Saattaa olla ohjaajan trademark tuo porien tärkeys, evt.

Joitakin kohtia en sulattanut, kuten keskikohtaa, jossa alkoi olla pientä toiston makua ja tilanne ei tahtonut edetä eikä olla muutenkaan kovinkaan kiintoisa, mutta alku ja loppu ovat molemmat vahvoja kuin poramuna, että neljä tähteä on ehdoton.

Gainax-tyylisten mindrapejen ystäville ehdoitta suosittelen tätä 50 minuutin pituista Production I.G’n OVA-elokuvaa. Ehdottomalla linjalla jatkettuna; tämä on päivän piristys. Tämä jättää kenet tahansa tilaan “WTF!”, mikä on aina välillä ihan kivaa, eiks je?

Genre: Komedia, sci-fi, toiminta, psykologinen
Jos pidit: FLCL, Abenobashi Mahou Shotengai, Excel Saga, GL