Weturi

Hömpänpömppää, hyvällä lopulla.. varaa juomapullo, silmäsi tulevat hikoamaan.

Siinä missä juuri olin pettynyt muutamiin kehuttuihin viimeisimpien vuosien hömppäanimeihin, asetin tavotteeksi sen, että 3 tähteä ja nopea animen läpikuljetus. Anime sitten paljastuikin siinä mielessä erilaiseksi, että tässä hahmot olivat onnistuneita, toimivia, ja pari osottautuikin sellaisiksi, että melkein kuin katsoisin itseäni ja tuttujani vaihtoehtoisessa todellisuudessa (jonka btw ottaisin tämän tilalle). Kaiken tämän tuo J.C. Staff ja studion draamaneron Kenichi Kasai’n ohjaus (käsialaa mm. H&C, Nodame).

Mao Mizusawa, tyttö, joka tekee paluun kotikulmilleen elettyään Ranskassa muutamia vuosia. Hän suunnitteli muuttavansa lapsuudenystävänsä Kouichi Sanadan luokse, jonka vanhemmat ovat sopivasti poissa nurkista. Näitä suunnitelmia ei auta se, että Kouichi on ehtinyt unohtamaan Maon, ja kun Mao sitten saapuu, nousee hieman tukala tilanne, kunnes tilanteen selvittää meidän kolmas lapsuudenystävä, Kazuki Aihara. Mao ryhtyy opiskelemaan läheisessä koulussa, jota käy myös kaksi edellä mainittua poikaa. Nämä kolme kaverusta sitten auttavat toisiaan high school -romanssien tuottamissa pulmissa.

Rehellisesti yksinkertainen, hauska ja koskettava multirakkaustarina. Tässä pyörii parhaimmillaan muutaman hahmon suhteiden seuraaminen, jotka on tahditeltu ammattitaidolla. Kun vielä hahmot ovat onnistuneita, heihin on huomattavasti helpompi samaistua ja se sitten tuo sen koskettavuuden.

Graaffiselta suunnalta löysin vähän oudon kompromissin ilmeisesti budjetin kanssa, tämän artlaatu vähän hyppii. Se on parhaimmillaan sitä kun katsoisi elokuvaa, huonoimmillaan kuin katsoisi Doujin Workia tai Higurashia. Muunmuassa heti ensimmäisessä episodissa ilmeisimmin kosiskellaan sarjalle lisää katsojia tavallista paremmalla graafisella ilmeellä, joka palautuu vikkelästi normaaliin tokaan mennessä. Sarjaahan jatkaa vain potentiaaliset katsojat, jotka on jo siis saavutettu, kiitoksia helvetin hienon pilottijakson.

Ennen se oli vahvasti ja ainoastaan KnM‘n titteli, mutta otan oikeuden omiin käsiini, teen sen minkä animet tahtovat, sen miksi animea ylipäätään tehdään ja tituleeraan tämän animen kiwaksi (W-versio sanasta kiva, ei siis japania). Tämä on totaalisen ihana sarja, herttainen, lempeä ja kaikkea tuollaista pehmotyylistä adjektiivimättöä, mitä voisit ikinä hömpältä toivoa, haluta ja/tai kuvitellakkaan. Tämä ei järkytä sinua täydellisellä eroavaisuudellaan, tai uusilla tavoilla lähestyä ihmissuhdedraaman kiekuroita, tämä järkyttää sinut kuinka ensivilkaisulta tyystin tavallinen setti onkin onnistuttu saamaan ennennäkemättömän hyvin nautinnolliseksi seurattavaksi.

Suosin aina maratoneja, ja tämän pyöräytyinkin kahdessa osassa. Katsoin 4 jaksoa illalla ja seuraavana iltana raapaisin loput 20 yhdessä istumassa nonstop. Enkä kadu tuon päivän tehtäväsaldoa. Btw kiitoksia subbanen, sain viimuisen jakson katsotuksi juuri muutamia minuutteja ennenkuin Conani alkoi silloin yöllä, ja se todella osasi hillitä Kimikiss’in aiheuttamaa jälkiefektiä kyynelkanaviini. Varoituksena siis tämän sarjan viimeisteleville se, että varaa jotain hemmetin hyvää arjenvapauttajaa.

Kun haet hömppää hyvällä meiningillä, läpällä, hahmoilla, tarinalla, sen kululla ja 24 episodia tuntuu mukiinmenevältä pituudelta, missaat pahasti jos et katso tätä. Pienehkönä topicin vaihdoksena; Jos olet sellaista sorttia, että totuus on julma, se nakertaa ja siitä et tahdo raapivia muistutuksia, joudut valitettavasti puremaan huulta, kun tässä ensimmäisten jaksojen kuluessa jaksettiin hokea, että kohta alkaa olla myöhäistä. En suosittele heikkohermoisimmille, se on itsemurha kohtuullisen lähellä.

Ja kukas olen? Akira Hiiragi.

Genre: Romanssi, koulu, slice-of-life, komedia
Jos pidit: Suzumiya Haruhi no Yuuutsu, Midori no Hibi, School Rumble