Weturi

Sanoinko FLCL‘n olevan random? Anteeksi, en ollut vielä nähnyt Excel Saga’a.

Jösses, että se oli kirottua menoa. Vaikka oli arki, oli aivan pakko nähdä koko anime samantien. Neljännen seinän rikkominen on tabu, jota käytetään harvoin, mikä taas on hyvä asia, koska muuten se menettää loistonsa. Aikaisemmin neljättä seinää rikottiin FLCL’ssä ja siinäkin vain heppoisasti, mutta mitä jos siitä tehdäänkin kokonainen anime?

Nimestään huolimatta päähenkilönä on aktiivisen persoonan omaava Excel, joka toimenkuvansa takia yrittää kaikkensa, että hänen pomonsa Ilpalazzo pysyy tyytyväisenä. Ilpalazzo on valinnut tehtäväkseen haluta vallata maailma, ja näin Excel, ja hänen parinsa Hyatt, seikkailevat ympäri maailmaa tavaten useita erilaisia joko outoja tai muuten vain kuolleita porukkoja. Voi kuulostaa laimealta, mutta se on tehty niin satunnaisen karhealla ja ennenkaikkea hauskalla tavalla, että ei voi olla tykkäämättä. Tai sitten on, ja en tajua. Onhan tässä kuitenkin ihan jokaista genreä mitä on olemassa.

Löydän tästä vain vähän huonoja puolia, yksi ollen vakiovitsi, että joku (yleensä Excel) puhuu törkeän paljon hyödytöntä paskaa pienessä ajassa. Toinen se, että Pedroa oli liian vähän (Noo~).

On olemassa muutamia sanakomboja kuvaamaan Excel Sagaa, kuten “liian hyvä” tai “järjettömän fiksu”, jotka pääsee sisäistämään vasta animen nähtyään. Pidän todennäköisenä FLCL’n tapaan, että tästä joko pitää paljon tai sitten ei yhtään. Mielipiteiden jako siis, ei kummoisempaa. Faktahan on silti, ettei näitä saisi tehdä eikä varsinkaan näin hyvin. Anime on täynnä parodiaa ihan kaikesta, niin Hollywood-leffoista kuin yleisesti animesta, kliseistä ja genreistä sekä tietenkin animen omasta somasta J.C. Staff -studiosta. Ei ole olemassa sanontaa, että “tylsä ES-jakso”, koska jokaisessa jaksossa sattuu ihan hemmetisti ja tapahtuu vielä kauheammin viihdyttäen kaikki ne, joiden kuuluukin. Tähän voisi oikeastaan copypasteta FLCL-blogauksen vikan kappaleen teksti jättäen kaksi vikaa lausetta epätarkkuutensa vuoksi pois.

Neljännen seinän rikkomista oli hyvin paljon, yhtenä loistavana ollen se, kun puhuttiin animen olevan digitaalista tänäpäivänä, ja yksi hahmoista pyysi zoomaamaan hyvin lähelle itseään, jotta pikselit näkyisivät.

Absurdin slapstickkomedian ystäville ehdottomasti paras valinta!

Genre: Komedia, parodia, slapstick, seinen
Jos pidit: FLCL, Galaxy Angel, Lucky Star

Taas yksi niistä animeista, jotka ovat saaneet niskoilleen ristiriitaisempaakin ristiriitaisemman tuomion.

Kiinnostuin animesta välittömästi, kun löysin lukuisia tappeluja animen hyvyydestä. Ainahan se on kiva nähdä, kun porukka jakautuu abaut kahtia, ja tietää, että toinen puolisko on täydellisen väärässä. On se vain ihanaa olla eri mieltä asioista. Anime on samalta studiolta (TNK) kuin Kannazuki no Miko, joka näkyy graafisessa loistossaan sekä mielipiteiden jakautumisessaankin. Tästä skenestä järisyttävän innostuneena laitoin Koulupäivät tutkailun alle.

Asetelma voi tuntua liian tavalliselta haaremilta, mutta pinnan alta paljastuu hieman erilaisempi, Shuffle‘mainen (korostan, tämä oikeasti on kuin versio Shuffle’sta), ratkaisu. Makoto Ito, päähenkilömme jota monet pitää rasittavimpana ikinä, kulkee kouluun junalla joka päivä. Yhtenä päivänä hän sitten ihastuu tyttöön, joka matkustaa myös samaisella junalla. Tytön nimi on Katsura Kotonoha, eikä hänellä ole siinä vaiheessa minkäännäköistä kiinnostusta päähenkilöämme kohtaan. Saadakseen tytön mielenkiinnon, Makoto pyytää apua hyvältä ystävältään Sekai Saionjilta - tyttö tämäkin. Sekai tietenkin auttaa, vaikka rakastaakin salaisesti Makotoa. Kolmiodraama on nyt pygessä, joka kuumenee vielä reiluksi haaremiksi.

Helvetin söpö sarja fanservicellä (vaikka vihaankin tuota sanaa - halventaa ecchiä). Sisältää läjäpäin hehkeitä tytyjä, joista mieleisensä valitseminen on mahdollisesti tenkkapoo. Hehkeyden lisäksi hameväki on vähän enemmän sinisilmäistä ja käyttäytyminen kuin missäkin likaisen japanilaisen pojan fantasiassa.

Sitä enempää kiertelemättä päädyin siihen aavistuksen pienempään ryhmään; School Days on törkeän hyvä hömppäanime. Seikkailee pisteissä siinä 4-4½ seudulla, jääden kuitenkin siihen vähempään ennakkoon arvattavan loppunsa vuoksi, jota sitten animen vihaajat kehuvat, jonka taas ymmärrän kun se tulee vihaajan suusta. Anime on hupaisa, koska siinä päähenkilö on varmempi kuin tavallisesti, ehkä melkein liian varma niin, että se tosiaan tuntuu kuin jonkun fantasialta. Tämä tarjoaa henkevää katsottavaa ja kiwoja hahmoja, joka toisista hömpistä poiketen koettaa - yleensä onnistuneesti - jättää jaksot jännästi. Kiitos tuon ominaisuuden, maraton on aina onnistuneempi ja suositeltava teko.

Skippaa tämä, jos et jaksa katsoa kun japanilainen poika scoree liian helposti. Skippaa myös, jos fanservice on todellakin hyi, tai jos tahdot sitä kuivaa shounen-taistelua.

Genre: Draama, haaremi, romanssi, seinen (ripaus psykologiaa)
Jos pidit: Shuffle!, Ichigo 100%, Kashimashi

Miehiä miehille, ja nyt saa itkeä.

Madhouse on ollut nousukaudessa minun studiorankeissa viime aikoina, kyseinen tuotanto on nimittäin tehnyt mm. parhaan animen ja leffan, ja hyvälle setille ei ole rajaa. Viimeisimpinä vahvoina animeina (koskee miten itse olen katsonut, ei siis liity milloin tehty) mm. Chobits, Devil May Cry, Ichigo 100% ja nyt Kaiji. Hullutalo pitää studiojohtajuutta 5 tähden kuorossa. Sokea olisin, ellen jo myöntäisi Madhousen taikaa. Mikä siinä sitten iskee? Nande?

Kaiji yllätti täysin. Odottelin sellasta tavallisen kivaa 4 tähden mättöä, mutta se lähtikin sitten kilpailemaan saman talon Death Notea vastaan. Uskaltaisin väittää, että Kaiji on hybridi Death Notea ja Higurashi no Naku Koro ni‘ä uhkapelielementillä. Sopivan sairasta psykosettiä vähänväliä, mutta pysyy hyvän maun rajoissa Death Noten tapaan. Juonenkäänteet ja animen yleinen ote on kuin Death Notesta myös. Kaiji eroaa massasta nyt ensimmäisenä graafisella eroavuudellaan, joka on kuninkaan mielestä upea, kertakaikkisen tyylikäs ja saatanan korrekti. Toisena on, ehkäpä joidenkin harmiksi, hahmot ovat jokainen miehiä. Kirjasin ainoaksi naiseksi episodissa 10 Kaijin työtoverin, joka näyttäytyi muutaman sekunnin ja taisi hän jotakin sanoakin. Huhuja olen kuullut, että jossakin muuallakin olisi vilahtanut hameväkeä, mutta se on todellakin vain huhu. Tähän se jäi, ‘oi naiskauneutta vaativat toverini.

Mutta anime ei vakuuttaisikaan, jos se olisi täynnä fiksuja naisia, koska.. noh.. Tiedätte kyllä.. Palaten kuitenkin asiaan Kaiji koostuu 4 arkista, joista toka jakautuu kahteen osaan. 26 episodia entistäkin tiukempaa aivoriihtä. Ihmiset valaistukaa - katsokaa Kaiji! Sopii niille, jotka vaativat animea aikuiseen makuun.

Kuten olen paljon mainostanut Kaijin muistuttavan Death Notea, myös tämänkin animen idea on kevyt, mutta taitavasti tehty mielenkiintoiseksi. Kaiji Ito on veloissa oleva pummi, mutta kuitenkin hyvin älykäs sellainen. Veloistaan kun ei tämä mies oletettavasti tykkää, mafia tarjoaa tilaisuuden kuitata velat villaisella. Kaijin täytyy nousta laivalle, jonne liittyy mukaan myös muita Kaijin asemassa olevia henkilöitä. Laivan matkustajille myönnetään laina, jolla he voivat uhkapelailla itsensä pois veloistaan. Voittaja saa velkansa anteeksi, kun häviäjät sitten vaipuvat vain syvemmälle velkahelvettiinsä. Kaijilla ei ole valinnanvaraa kuin päättää osallistua elämänsä peliin.

Ja taas kuten Desu Nootossa, myös Kaijissa koukuttaa hahmot ja kohtalaisen uskottava kuvaus siitä, miten reilusti tusinatunaria älykkäämpi ihminen hoitaa homman kotiin. Kaikessa eeppisyydessään Kaiji on yksi niistä nämä-vain-täytyy-nähdä -animeista. Kaiji nappasi jaksonopeus-ennätyksen. Monesti olin että hemmetti siinäkö se jakso jo pyörähti. Jos tahdot animen, jonka katsot nopeasti sen pituudesta huolimatta tässä siis ehdokas. Elämää suuremmaksi tämän melkein voisi laskea, tosin omalle listalleni se ei päässyt hieman heikon loppunsa vuoksi. Tosin tälläinen loppu avasi portin toiselle tuotantokaudelle, että annan anteeksi jos Madhouse ryhtyy vielä kerran leikkiin.

Miksi tälle animelle ei voi antaa alle yhtä tähteä?
- Koska sitten häviää pelin.

(Ensimmäinen arkki)

Genre: Draama, peli, seinen, psykologinen
Jos pidit: Death Note, Higurashi no Naku Koro ni

Aivan ehdottomat täydet pisteet!

Pakko myöntää osasin yllättyä tätä katsoessa. Tämä oli ennakko-odotuksista huolimatta hemmetin loistava ja koskettava. Voisi puhua yhdestä aliarvostetuimmista sarjoista ikuna (Popotan silti korjaa potin).

Kyllä, myönnän että tämä kohtuu juustoa, mutta artwork on upeaa ja hahmot vain niin naiivin ihania, ettei sitä voita kuin KnM’n spin-off Kyoshiro to Towa no Sora (joka muuten lähti sille kermajuusto-asteelle, eikä siksi itsessään ole mitenkään erikoisempi). KnM’ssä on muuten paras OP/ED-setti, joista openingin olen valinnut parhaaksi alltime.

Asetelma on kohtuu perinteinen shoujo-ai -ratkaisu; epävarma mutta sydämeltään puhdas tyttö (Himeko Kurusegawa) liittyy uuteen kouluun, jossa parhaan sosiaalistatuksen tyttöjen keskuudessa saavuttanut nuori nainen (Chikane Himemiya) ihastuu uuteen tulokkaaseemme ja näin alkaa suloinen rakkaustarina, jota siivitetään tiesmillä mechaisilla taisteluilla ja toki tytön homoseksuaalisuus laitetaan koetukselle, kun eräs arvostettu pojukin liittyy rakkaustarinaan kolmanneksi pyöräksi. Itse tarina on se, että uudesta kombostamme paljastuu mm. että he ovat reinkarnaatioita Solar ja Lunar Mikoista. Tämä simppelisti tarkoittaa maailmanpelastamista.

Oli hyvät odotukset kyllä meikällä tätä animea kohtaan, olin ensinnäkin ihastunut openingiin jo hyvän aikaa ennen animen katsomista (siis animehan ei voi olla paska jos on hyvät musat) ja kovaa settiä olin kuullut myös eräältä animen katsoneelta siitä että arvosanat eri paikoissa kusivat jostain käsittämättömästä syystä. Noh, kun kuningas astui ruoriin se oli menoa. Jaksot meni siinä yhdessä illassa et kolmes tunnissa.. Tämä tosissaan on anime, jonka takia arkenakin pistetään ilta hieman pidemmäksi että saa animen katsottua loppuun. Hahmot olivat yllättävän kivoja ja sankarillisia, ja juoni ja juonenkäänteet pakottavat katsomaan seuraavankin jakson. KnM maistui siis heebolle, jolle mecha ei tosissaan ole paras genre. Suosittelen kuitenkin, että ennen tätä valmistautuu rakkaustarinaan, jossa on paljon Gundam-mechoja.

Kannazuki no Miko on kiwa.

Genre: Shoujo-ai, mecha, romanssi, shounen
Jos pidit: Mai-Hime, Strawberry Panic!, Mahoromatic, Shana

Grave of the Fireflies

Tätä lössi mainostaa Ghibli-leffana ghiblivihaajille. Vahvistetaanko väite vai todistetaanko elokuva samaksi totoroiluksi?

Sota ja tragedia tuntuu tosiaan niiltä aiheilta mistä lapsiystävällinen Ghibli ei luulisi tehneen elokuvaa. Mahdollisesti voi toki myös olla, kun ei Ghiblin “mestari”ohjaajaa Miyazakia oltu laitettu pääruoriin, vaan pelihousuihin astui Ghiblin kakkonen Isao Takahata.

Vaikka nyt eletäänkin toista maailmansotaa ja tunnelma on hirvittävä, tähän on onnistuttu painamaan vahva Ghiblileima. Leffa on paikoin niin perinteistä Ghibliä, ettei voi melkein uskoa miten se on mahdollista silti noudattaen edellä mainittuja genrejä.

Eli tarinaan, joka pyörii kahden orvon, Seitan hänen pikkusiskonsa Setsukon, ympärillä. Heidän äitinsä kuoli pommituksissa ja isä palvelee Japanin laivastossa. Ongelmana muksuille on, kun kukaan ei oikein tahdo katsoa näitä marisevia kersoja, joten toimeentuleminen riippuu siitä miten väeltä lohkeaa kamaa taskualella. Filmi siis kertoo, miten sisarukset koettavat selvitä helvetillisessä japaniassa, kun ystäviä ei ole liikaa.

Tulikärpästen hauta on parasta ghibliä mitä olen tähän mennessä nähnyt. Vaikka tämä on täynnä tuhoa ja kuolemaa, se on ghiblimäisesti satumaista kerrontaa. Leffa on tuttuun tyyliin kivaa fiilistä ja menoa sekä katseltavaa, kunnes ollaan puolessa välissä ja konsepti alkaa valahtamaan. Kuten mikään aikaisempi ghibli, tämäkään ei onnistu pitämään sitä fiilistä yli puolenvälin eikä lopetuskaan taputusten arvoinen ole (käytän näihin termia ghibliefekti). Silti se tykittää muut ko. studion loput atomipommein.

Vaikka tämä on 100% Ghibliteos, se on parempi kuoleman ja tuhonsa ansiosta, jo ihan pelkästään sen takia, koska ne käy kivasti epäharmoniaa Ghibliä vastaan. Myös erona muihin ghibleihin on se, että tässä on paljon enemmän pointtia. Vastaparina Naapurini Totoro, joka on oikeasti ehkä mitäänsanomattominta ikinä.

Leffan sanomana ilmeisesti oli, ettei sota ole kovin kiva juttu. Väitättekö nyt että Black Hawk Down ja We Were Soldiers törkeästi valehteli?

Genre: Draama, slice-of-life, sota, tragedia
Jos pidit: Haibane Renmei, Jigoku Shoujo, Higurashi no Naku Koro ni