Weturi

Älä vilkaise liian nopeasti, kyseessä ei ole Alucardin Hellsing vaan Danten Devil May Cry.

Kuka hän on? Kuka omaa tuon punaisen kaavun? Kuka on vitun ego? Dante tietty. Hän on niin täynnä itseään, että häviää aina vedot ja painuu niiden jälkeen mansikkasunnuntae’lle (strawberry sundae).

Devil May Cry on anime, joka yllätti lähes täysin hömppäfanin. Ainut genre mikä tästä ennakkoon sopi oli draama. Silti, en odottanut tältä animelta yhtään mitään ja siksi se kai täytti kaikki odotukset.

Höpsöilyt sikseen, blogauksen kohteena oleva anime kattaa 12 jaksoa. Juoni on episodikamaa, ettei sellasta mahtavaa jaksot sitovaa juonta oikeastaan ole. On siellä toki se joka esitellään ekassa jaksossa ja johon palataan vasta animen pyörähtäessä loppusuoralle, muttei kuitenkaan mainitsemaani mallia jota vietäisiin läpi animen. Osalle Devil May Cry on sekä suurta pelimainosta että Hellsing-kopiotakin. Itseäni tuo mahdollinen tosiasia ei haittaa yhtään, koska DMC-anime oli reilusti ekaa Hellsing-animea viihdyttävämpi. Puhun tissiposkena, en ole koskaan pelannut yhtään Devil May Cry’tä, siispä en ole sokea fanboy.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan DMC koostuu Danten pystyssä pitämästä mörköjenmetsästysbisneksestä, johon asiakkaat tyytyväisinä lappaavat uusia tehtäviä. Ötösittiäiset eivät ole ainut ongelma, vaan myös raha-asiat on toinen kohde mitä vastaan Danten joutuu käydä sotaa.

Anime on niin helppo, että se sopii mainiosti vaikkapa ekaksi animeksi. Tässä ei kummia mietiskellä, laitetaan Dante asialle, raapasee kaksi naurettavan kokoista pistoolia esille ja tykittää ihmeellisen riittoisista käsiaseista uskomatonta viihdettä - noh, joskus se miekkakin näkee päivänvalon, tosin vain silloin kun Dante todella tahtoo näyttää esimerkkiä miten ollaan gar, tai sitten vain helvetin ego. Aivot narikkaan -asetelmaa ei Debiru Mei Kurai’ta lähemmäksi ehkä voi päästä, samantien voi vaikka heittää koko pään narikkaan. Kyseenalaistin ensimmäisen kerran juuri DMC’tä katsoessani subien tarpeellisuuden.

Studio on Madhouse, jonka ystävä olin ennen (sen takia esim. Animewatcher-profiilissani lukee studion kohdalla Madhouse, profiiliahan ei ole voinut päivittää abaut puoleen vuoteen), mutten enää sen jatkuvan paskan takia. Mutta silti kuitenkin kaikessa puolueettomuudessani pystyn vailla omantunnon tuskia sanomaan, että Madhouse teki loistavaa työtä tämän animen kanssa. Graafinen laatu on hatunnoston arvoista, ja itse sisältökin häiritsevän viihdyttävää.

Jos olet hyvin suuri Hellsingin ystävä etkä voi sietää edes osittaisia kopioita, Devil May Cry voi tuntua kaktukselta perseessä. Tosin voithan katsoa tämän myös asenteella “kuinkas huolella ne kusivat tämän(kin)”. Miten vain, suosittelen tätä jos tahdot pitää 12 episodin tauon vakavista sarjoista, tai/etkä tahtoisi oikein keskittyä siihen mitä edessäsi tapahtuu. Vaihtoehtoisesti olet Devil May Cry -pelisarjan fani ja tahdot kokea miten muunsivat pelin animeksi.

Huom! Anime _sopii_ mainiosti katsottavaksi vaikket olisikaan pelannut ikinä Devil May Cry -pelejä. Esimerkkinä minä en ole, ja tykkäsin animesta eikä tuntunut että jotakin olisi mennyt ohi. Vastaavasti epäilen sitä toisen puolen ongelmaa, että jos kaikki DMC’t on läpivedettyjä anime ei enää tarjoasi mitään katsottavaa.

Genre: Toiminta, seikkailu, draama, hirviöt
Jos pidit: Hellsing, Tokko, Fate/Stay Night, Bleach

The Girl Who Leapt Through Time

On siis mahdollista tehdä saatanan hyvä animeleffa ilman Makoto Shinkai’ta, ja vieläpä Madhouse’n toimesta, jonka kuului esittää sitä harmaata massaa.

Jos olet nähnyt jenkkileffan Next, ymmärrät kun kerron tämän olevan kuin animeversio siitä. Taino, Next olisi versio tästä - miten tahdot, hyviä leffoja molemmat.

Palaten aiheeseen Toki wo Kakeru Shoujo, tapana porukalla lyhentää TokiKake, kertoo Makoto Konno nimeä kantavasti nuoresta naisesta, joka huomaa saaneensa kyvyn pomppia menneisyyteen. Pointtina olisi muuntaa mitä tyhmyyksiä sitä tuli tehtyä, nyt ekana se tappava onnettomuus johon tyttömme joutui. Sen jälkeen vähäpätöisempiä askareita kuten koulunumeroiden nostatus ja sosiaalisten suhteiden hienosäätö. Vaikka tyttö suoraan sanoen huoraa uutta supervoimaansa ja muuttaa menneisyyttä muuttaekseen tulevaisuutta mielipuolen lailla, se ei tahdo muovautua haluamakseen vaan homma valahtaa kuin ripuli eikä lystistä tahdo tulla mitään.

Madhousen erään toisen animen vastaisesti TokiKaken tarina kertoo kohtalaisen uskottavasti kuinka ihan tavallinen tusinatunari ei hoidakkaan hommaa täysin kotiin.

No äh, kunhan koitin lisätä mielenkiintoa. Animen genreihin ei kuulu tragedia, mutta/joten se on hyvä. Filmi on täynnä sitä ihanan tavallista elämää niin mielenkiintoisena kuin se parhaimmillaan voi vain olla, jota tosiaan on vielä maustettu tytön kyvyillä ja hänen hyödyntäessä tekniikkaa hauskasti. Btw, jos et tykkää yhtään että nenäsi edessä heitetään suhteellisen paljon palloa, jätä tämä leffatapaus muille.

Koska tekijäkaarrissa ei ole Makoto Shinkai’ta ja studio on se Madhouse, mitään silmänkarkkia tästä on turha hakea. Key animointi on kyllä laadukasta ei siinä mitään, mutta valot&varjot sekä taustat on edelleen parasta KyoAnilla ja Makoto Shinkailla - TokiKakessa se on sitä tuttua huttua.

Sitten omaan mielipiteeseeni jonka tuttuun tapaan kerron lyhyesti. Juoni on kevyt, ihana ja mukaansatempaava. Leffan ajan on päällä niin loistava fiilis, että se oli lopun alkuun asti varmistamassa paikkaansa ensimmäisenä elokuvana 5 tähden klaanissa. Loppu oli vähän hassumpi, ja jonkunnäkösellä hienosäädöllä - jota on abaut mahdoton määrittää - tämä olisi riipaissut maksimipisteille. Loppu ei ole huono, muttei 5 tähden lopetuskaan vaan 4½. Voit pohtia ratkaisun myös itse.

Elokuva on nappiosuma sille, joka hakee parasta slice-of-life-elokuvaa nautittavakseen, tai ylipäätään sitä kaikkein parasta.

Genre: Draama, seikkailu, slice-of-life, koulu, romanssi
Jos pidit: 5cm/sec, Yakusoku no Basho, Azumanga Daioh

Tätä animea on 92 episodia, genreistä paistaa shounen sekä tätä aloitettiin näyttämään vuonna ‘99. Liikaa syitä miksi minun olisi pitänyt vain skipata tämäkin yliarvostettu tekele.

Episodit jakautuu sillai että varsinaisessa animessa on 62 episodia ja tarinaa loppuun viettämään on tehty vielä 30 episodia OVA’ia. Eka OVA on tuskaa, mutta Greed Island’it oli jotakin muuta. Enemmän sitä varsinaista sisältöä eikä niitä tuskasia mättöjä.

Ja näin ammun sitten alas taas yhden klassikon, joten osalle pahoittelut. Älä huoli, nämä ovat vain minun mielipiteitäni, jotka kuulemma jonnin verran kusevat. Mutta pitää ajatella positiivisesti, me kaikki kuollaan joten mitä väliä sillä on. ^^

Tarinan päähenkilö on korvia vihlova naruton alku (no siis sama seiyu :<) Gon Freecs, joka saa tiedon, että hänen faija onkin vielä elossa, mutta jota hän ei pysty muistamaan kuin valokuvien (tai kuvan) perusteella. Käy ilmi, että kyseinen isukki on maailmankuulu ja hemmetin mahtava Hunter. Gon ottaa tehtäväkseen löytää tämä feidaaja, ja ryhtyy suorittamaan missioonia nappautumalla mukaan Hunter-kokeeseen. Juustoisuus on saavutettu, kun Gon löytää parhaimpaakin parempia ystäviä matkansa varrelta ja siis ihan kermajuustoksi ryhdytään kun ilkimielisiä vihujakin siintyy nuoren sankarin harmiksi. Tuossa lyhyesti kerrottuna HXH’n runko.

Tästä on turha lähteä odottamaan Death Noten kaltaista aivomättöä, vaan tämä on sitä DBZ’maisempaa huttua. HXH kyllä esittää sillointällöin yllättävän nerokkaita ratkaisuja ja juonenkäänteitä, mutta ne ikävä kyllä saa mahtumaan kevyesti kouraan (= kourallinen). Itse Gon’n tehtävä löytää faijansa on harmillisen taka-alalla, ja Greed Island’eihin asti animessa vain pyöritään absurdististen turhien juonihaarojensa varassa. Karsimalla ja graafisella hienosäädöllä tästä olisi saanut hyvinkin tehtyä maukkaan 30 episodin animen. Onneksi jotkut episodit olivat sisällöltään kurpitsaa niin pystyi keskittymään piirtämiseen tylsän jakson pyöriessä. Kyllä, multitasking on yksi ominaisuuteni. ^^

Anime ei kuitenkaan ole todellakaan sieltä surkeimmasta shounen-mättöpäästä, joten HXH sopii jokaiselle itseään kunnioittavalle shounen/seikkailu/toiminta -haarukasta pitävälle. Tai sitten jos hakee aivot narikkaan -tyyppistä ratkaisua vaihtelun virkistykseksi.

Genre: Seikkailu, toiminta, shounen, komedia
Jos pidit: Bleach, Dragonball Z, Fate/Stay Night

Alkuperäisen Kanon’in kässäriltä jotakin kaunista, mutta jonka loppuun ei kannata luottaa liikaa.

Animen päähenkilö tykkää hirmuisesti taivaasta, mistä hän napsiikin hervottomasti kuvia kamerallaan. Solan mystiikan pohjana onkin siis tuo asia kattosi yläpuolella.

Ensimmäinen episodi pyörähtää käyntiin sillä kun Yorito Morimiya (taivasfetissipoju) herää neljältä aamulla ottamaan kuvia auringonnoususta. Hommasta ei tule mitään, kun hän huomaa oudon tytön tappelevan myyntiautomaatin kanssa. Laite kuulemma vei tytön rahat, joten Yorito herrasmiehenä hoitaa tytölle sen tomaattimehun. Kun automaatti viimein ulostaa mehun, tyttö onkin mystisesti kadonnut.

Maan toisella puolella (ffs nihon ppl?) tämä on todella hypetetty sarja, taidettu kerran jopa äänestää vuoden parhaimmaksi animeksi. Tuota hypeä ei laske se tosiasia, että Solan käsikirjoittaja on ollut parhaimman VisualART’S/Key -animen alkuperäisessä tiimissä. Odotukset voi saada tähtitieteellisiin lukemiin kun sanon, että tämä melkein käväisi 5-tähden kerhossani. Mutta, tämä on todella hyvä anime niin kauan kunnes pääsee kaikenmurskaavaan loppuun. Ihmettelen sitä kyllä aika suuresti ketä tämän animen loppu tyydytti. No minua ei ainakaan, mutta onneksi vielä löytyi pari sarjan lopun voittavaa OVA’a.

Animen lopusta huolimatta kiitän studiota (joka on Nomad, mm. Rozen Maiden) hyvistä seiyu-valinnoista, sisältää nimittäin tähtiluokan vinkujia, tosin ehkä roolit olisi voinut vielä miettiä osalle uudelleen. Mutta on meillä kuitenkin niin Mai Nakahara’a Shimizui’neen kuin Mamiko Noto’a ja karismaattista Keiji Fujiwara’a.

Sola on loistavaa viihdettä abaut siihen asti kunnes episodin numerossa on kaksi merkkiä, suosittelen tätä enivei silti niille keitä seiyu’jen suoritukset ja hieman mystinen slice-of-life -meininki (anime on juonellinen, fiilis elämäntarinaa) vaihteeksi ihan hyvällä toiminnalla kiinnostaa.

Genre: Draama, fantasia, romanssi, toiminta
Jos pidit: Air, Kanon, Yakusoku no Basho

Hömppäanime juonella ja toiminnalla. Juoni on kyllä heittelevää kamaa, että varaudu.

Juonesta sen verran, että se on turhaan monimutkainen eikä siten iske jokaiseen katsojaan. Samalla kun juoni on itsessään vähän haperompi, toiminta on tylsää katsottavaa. Mutta ei hätää, anime on silti hyvä, koska siinä on se tunnelma ja fiilis, joka on unohdettu monesta. Juuri nuo elementit saa janoamaan lisää Shanaa.

Anime räjähtää käyntiin kun Yuuji Sakai, mielenkiinnon elämästään kadottanut high school -poju, kävelee kadulla, maailma jäätyy ja nukkea muistuttava hirviö rupeaa nielemään ihmisistä myöhemmin selviäviä “sinisiä liekkejä”. Juuri kun monsteri aikoo nauttia Sakai’n liekin punateemainen tyttö säntää hätiin. Pahuuden kitkettyään tyttö ilmoittaa olevansa Flame Haze. Kun Sakai tajuaa hänen rinnassaan roihuavan sinisen liekin, tyttö kertoo oikean Sakai’n kuolleen aikoja sitten ja että Sakai on Torch. Torchit ovat väliaikaisia paikkaajia poistetuille ihmisille. Ajan kuluttua Torch vain katoaa ja hävittää kaikkien ihmisten muistikuvat tästä. Selitys sille, että Sakai pystyi liikkumaan kun maailma oli pysäytetty, on se että Sakai ei ole vain Torch, vaan myös Mystes. Mikä on Mystes? Se selviää katsomalla animen.. Tai pikaisella googletuksella.

Se, että hieman kärjistelin tuossa viestin alkuun Shanan olevan juonellisesti heikompi esitys, ei kuitenkaan tarkoita etteikö tästä voisi nauttia. Animessa vain ei tahdota tarrata oikeisiin naruihin mistä aukeaisi paremmat juonenvientimahdollisuudet. Mutta, anime parhaimmillaan hemmetin viihdyttävä, kun nautitaan arkkien välistä lomaa koulussa slice-of-lifemäisesti. Shanassa on kova kolmiodraama käynnissä, ja taustalla etenee muitakin ihmissuhteita kivasti täydentäen. Shana on sinänsä aika hyvä anime, että se maistuu monelle sen sisältämien erilaisten elementtien takia. On toimintaa ja juonta, mutta on myös slice-of-lifeä ja draamaa (vastakohtia).

Shakugan no Shanasta on olemassa kaksi tuotantokautta, kakkosen ollessa lähes sitä samaa kamaa. Toka oli ehkä aavistuksen ontompi kuin ensimmäinen, muttei kerinnyt kärsimään vielä paskuudesta. Juoni jäi kyllä sen verran kesken, eli voisikohan se sitten kieliä kolmatta kautta. Ei olisi ollenkaan huonompi asia jos minulta kysytään. Pari spinoff-sarjaakin löytyy, yksi OVA ja recap leffa. Spinoffeista tykkäsin paljon, yhden episodin pituuden ollessa siinä sopivassa 3-7 minuutin haarukassa. Ne ovat hemmetin randomeja, ja sopivat sarjan faneille kuin… mikä tahansa relevantti asia johonkin muuhun. ^^

Genre: Draama, toiminta, fantasia, komedia, kolmiodraama
Jos pidit: Bleach (1-20), Suzumiya Haruhi no Yuuutsu, Midori no Hibi