Weturi

Howl’s Moving Castle

Ja näin sitten Studio Ghibli päätyy Weturiin. 1800-luvun tyylistä elämää lapsellisella seikkailulla.

Kuten aikaisempia leffablogauksiani lukeneet ehkä muistavat, en näistä Ghiblin leffoista oikein perusta, joten ei ole varmaan mikään yllätys, että myös tämän leffan telkeäisin siihen linnaan loppuiäksi mistä se kertookin. Näissä leffoissa on aina kiva alkumeininki, mutta se jää sitten aika vahvasti siihen. Tajusin muuten, että olen tykännyt jokaisen Ghibileffan ekasta kolme varttisesta. Eli se on sitten se minkä Ghibli parhaiten taitaa, slice-of-life -meno.

Liikkuva Linna on erittäin perinteinen satufiiliksellä mällätty filmi, joka tällä erää kertoo nuoresta hatturista nimeltä Sophie. 18-vuotias tyttö, joka tekee töitä isänsä liikkeessä. Hänen elämänsä muuttuu kertaheitolla, kun kauppaan astelee outo henkilö - vanha noita, jolla on karvas miehen ääni. Ennen poistumistaan noita kiroaa Sophien 90-vuotiaaksi eukoksi. Kirouksessaan tyttö ei halua törmätä perheeseensä, joten hän lähtee etsimään keinoa poistaa kirous. Matkallaan Sophie auttaa variksenpelätintä, joka kiittää näyttämällä hänelle liikkuvan linnan, jonka omistaa Howl-velho. Siellä hän ystävystyy linnan asukkeihin ja osallistuu kunnolla kotitöihin. Tarkoituksena oli ratkaista Sophien oma pulma, mutta hän löytää sieltä jotakin suurempaa ajateltavaa.

Leffa on alkuun todella kiva, ja odottelin että tämä olisi jopa parempi kuin Henkien Kätkemä. Mutta juoni ei ottanut iskeäkseen ei sitten millään. Hahmojen pulmat tuntuivat meikälle liian ontoilta, eikä niistä saanut oikein otetta. Plussaa alkupuoliskon kepeästä fiiliksestä sekä hienosta linnan animoinnista, mutta yleisesti animointilaatu kyllä häviää aika reilustikin CoMix Waven ja Kyoto Animationin laatuihin. Onhan se myös, että sieltä tulee vakavampaa settiä mistä pidän muutenkin enemmän.

Ghiblifaneille ihan ehdoton, mutta jos on jo fani, niin kyllähän tämä on jo nähtynä. Seikkailu sekä semmonen kokoperheenmeno jos tuntuu hyvälle niin siitä vain Liikkuvaa Linnaa katselemaan. Aikasemmista Ghiblin pätkistä tykänneet, tässä sitä samaa kauraa.

Genre: Seikkailu, fantasia, draama, romanssi
Jos pidit: Henkien Kätkemä, Naapurini Totoro

Ecchianime liian vakavalla asenteella. Samalla uusi yritys kirjoittaa Popotanista.

Popotan räjäyttää tajunnan olemalla ecchi, mutta silti juonellisesti samoissa koskettavuusasteissa kuin KyoAnin Kanon ja Air. Jos ecchi on hyihyi, tämän voi katsoa myös pelkästään sen juonen takia, kunhan jotenkin selviää ensimmäisistä episodeista, jonka jälkeen fiilis laskee iloisesta. Itselleni maistuu koko setti eli tykkäsin Popotanista huomattavasti.

Juttua voisi pohjustaa selittelemällä vähän tuota itse animen nimeä. Kevyehkö väännös japaniankielen sanasta “tanpopo”, mikä - jos itse animeen ja Wikipediaan on luottaminen - tarkoittaa voikukkaa. Voikukka taas liittyy itse animeen lähinnä siten, että animen pointtina on löytää voikukkaa muistuttava pupunherkku, joka on nimetty Popotan’ksi.

Tarina hellästi pyörähtelee kolmen siskoksen, Ai’n, Mai’n ja Mii’n sekä heidän palvelijattarensa Mea’n (Mare) ympärillä. Pointtinahan oli, kuten äsken ilmoitin, löytää maaginen Popotan-kasvi. Vaikka tarinassa näytetäänkin vain näiden kolmen + 1 siskoksen etsintöjä, on menneisyydessä muitakin yrittänyt löytää kyseistä rehua. Tyttäret elävät suuressa ja kivassa kartanossa, joka matkaa ajassa sekä paikassa, aina 5 vuotta kerralla johonkin satunnaiseen sijaintiin. Tyttöjen ruumiit on sitten ikäänkuin liitetty tähän kartanoon. Jos joku tyttäristämme missaa kartanon randomajankohdan valinneen aikamatkan, hänen ruuminsa ei ikäänny sekuntiakaan ulkopuolella - ei edes tukka kasva. Aloittelevalle hevarille tuo olisi paha paikka ellen sanoisi.

Popotan on kiva anime, ja on täynnä kaikkea pienessä setissä. Draamaa, komediaa ja ecchiä ja kaikki tuo koskettavasti 12 episodissa. Herkemmälle katsojalle, ja toki karjumallekkin pentille saattaa Popotania katsoessa vierähtää kyynelnestettä silmäkulmiin, joten siihen varautuminen on huono ajatus jos ne tahtoo kokea.

Genre: Draama, ecchi, komedia, fantasia
Jos pidit: Mahoromatic, Onegai Teacher & Twins, Golden Boy
Jos pidit (juoni): Kanon, Air, 5cm/s, Yakusoku no Basho

Suosittelut tässä kahdessa osassa. Normaalissa kohdassa on koskettavuutta ja ecchiä tasapainoteltu, juoni-kohdassa taas pelkkä Popotanin vakavuus ja koskettavuus.

“James, hakisitko minulle kupposen teetä?” Jeah, Rozen Maiden ja tiedossa on hienostopaskaa!

Jun Sakurada kieltäytyy käymästä koulua sieltä saamansa trauman takia. Kouluaikansa hän viettää kotonaan huoneessaan, selaten nettiä ja tilaten sieltä kaikkea yleishyödytöntä krääsää palauttaen ne juuri ennen eräpäivää. Kun hän sitten salaperäisesti voittaa gothic lolita -tyyliin puetun nuken, hänen elämänsä muuttuu kertaheitolla. Nukke herää eloon ja ilmoittaa nimensä olevan “Shinku, yksi Rozen Maiden -nukeista”. Junin sekavaa tilaa ei helpota se, että rytäkässä huoneeseen hyökkää toinen vastaavanlainen, mutta paha, Rozen Maiden -nukke. Shinku lupaa pelastaa Junin vain, jos tämä lupautuu palvelemaan häntä. Näin alkaa sota kohti Rozen Maidenien mystistä titteliä Alicea.

Kyllä, kyseessä on anime, josta se yksi rasittavimmista meemeistä on vapautettu, DESUDESU~! Tykkäsin hurjasti ensimmäisen tuotantokauden kivasta fiiliksestä, joka suurimmaksi osaksi on unohdettu tokassa seasonissä. Jos sellainen “talonpoika meets aatelinen” -asetelma tuntuu hupsulta, ja kun se on vielä boostattu slapstickillä ja Jun’in yleisellä typeryydellä Rozen Maiden on katsomisen arvoinen ehdottomasti. Tavallistahan on vielä, ettei homma ryhdy mukatylsäksi joukkoon liittyy outojen sattumien takia shounenmaisesti lisää aatelistonukestoa. Minusta meno on ihastuttavaa niin kauan, kunnes ainaniinihana Suisei Seki luopuu ujoudestaan. Parhaimmillaan anime kuvaa tätä kivaa sakkia ja heidän rentoa elämäänsä vailla päämäärää, pahimmillaan suosikkini sekä animen pahis Suigin Tou rupeaa haastamaan riitaa uusperheemme kanssa.

Genre: Komedia, draama, fantasia, taikuus
Jos pidit: Karin, Galaxy Angel, Haibane Renmei, Mai-Otome

Jos pidit-kohdan animet sitten kannattaa ottaa varauksella (kuten aina).

5 Centimeters Per Second

Kolme lyhytelokuvaa yhdessä siistissä paketissa. Draamaa, kouluelämää ja teinisuhteita aikuisempaan makuun - Yakusoku no Basho‘n tekijöiltä.

Ensimmäinen osa joka kantaa nimeä “Oukashou”: 90-luvun alku, tarina kahdesta ihmisestä, Tono Takaki’sta ja Shinohara Akari’sta, jotka olivat läheisiä ystäviä, mutta ajan myötä kasvoivat erilleen. Lähinnä perheiden takia, mutta pitävät kuitenkin yhteyttä kirjeitse. Sekin tosin ajan myötä laantuu. Eräänä päivänä Takaki muistaa heidän yhteiset aikansa, ja tuumailee saisiko hän tehtyä tapaamisen Akarin kanssa.

Ensimmäinen osa on yksinkertainen ja hemmetin koskettava. Tässä ei ollut mitään turhaa, vaan kaikki oli tiiviissä paketissa yllättävän toimiva. Ihana ja vaihteeksi erilaisempi tarina.

Toka osa nimeltään “Cosmonaut”: Takaki on nyt kolmannella vuodellaan senior high school’ssa. Kanae Sumita, Takaki’n luokkatoveri, omaa tunteita Takaki’a kohtaan, mutta ei ujoutensa takia voi ilmaista tunteitaan. Hän huomaa, että Takaki aina katselee tyhjyyksiin, aivan kuin hän etsisi jotain. Vaikka Kanae rakastaakin Takaki’a, hän ymmärtää että Takaki hakee paljon suurempia asioita kuin mitä hän voi tarjota.

Toinen osa on hieman monipuolisempi, mutta ainakin vähintään yhtä herkkä kuin ensimmäinenkin osa. Itselleni tämä iski lujemmin kuin eka. Kanae’n puolesta ihan jännitti tietyt tilanteet.

Viimeinen eli kolmas osa, joka on samanniminen kuin itse leffakin: On vuosi 2008, ja kaikki kolme hahmoa ovat kadonneet omille teilleen. Takaki on tänäpäivänä Tokiossa tietokoneohjelmoija ja Akari on valmistautumassa häihinsä. Eräänä päivänä, Takaki lähtee ulos ja näkee tutun näköisen naisen. Hän pysähtyy katsomaan taaksepäin, mutta juna pyyhältää ohitse ja blokkii näkymän.

Vika osa oli puolet lyhyempi kuin kaksi ensimmäistä, joten se jäi hieman mitäänsanomattomaksi, mutta se vähä mitä siinä kerkesi tapahtumaan, oli hyvin mielenkiintoista.

Overall leffa on onnistunut teos, joka on aivan ehdoton draaman ystäville. Tämä leffa oli se joka sinetöi CoMix Wave -nimisen studion suosikikseni. Ei ehkä ihan niin perkeleellisen hyvä kuin tuo Yakusoku no Basho, mutta reilusti parempi tämä silti on kuin nuo Totorot. Odotan innolla lisää Makoto Shinkai’n ja kyseisen studion filmejä.

Genre: Draama, koulu, romanssi, elämäntarina
Jos pidit: Kumo no Mukou Yakusoku no Basho, Kanon, Air

Tätä oudompaa animea saa kyllä etsiä. Tähän mennessä kyllä meikän oudoin.

Lähdin tätä katsomaan asenteella “jee kolmas mecha-anime putkeen” eli kiinnostus aika matalikossa. Tilannetta ei helpottanut ensimmäisen jakson tylsyys viimeisille minuuteille asti, kunnes sieltä iski jotakin hemmetin friikkiä.

FLCL lähtee käyntiin, kun 6-luokkalainen Naota Nandaba ja hänen isoveljensä tyttöystävä Mamimi Samejima ovat viettämässä aikaa yhdessä. Tilanteeseen kaahaa joku sekopää törmäten skootterillaan Naotaan ja lyöden häntä kitaralla päähän - ilman havaittavaa syytä. Naotalle kasvaa sarvi siihen kohtaan mihin häntä kitaralla osuttiin, ja sarvesta paljastuu jotakin törkeän outoa. Helpot päivät ovat historiaa heille.

Mitäköhän tästä sitten sanoisi? Kaikessa saatanallisessa outoudessaan anime on kaiken tuon päälle vieläpä uskomattoman random ja absurdi. Mutta nerokkuutta ei voi olla huomaamatta, tai sitten olen vain niin latvasta laho että tälläinen pelleily maistui. FLCL’stä puuttuu täysin idea, juoni ja sanoma mutta silti sitä voi katsoa täysin siemauksin. Ko. anime jakaa mielipiteet niin mustavalkoisesti, etten en ylläty yhtään jos tästä ei tykännyt. Pitää se myöntää että oli siinä hetkensä, mutta ne onneksi rajoittui ekoihin episodeihin kun olin vain niin järkyttynyt tämän erilaisuudesta. Vikan jakson neljännen seinän rikkomiset oli se piste iin päälle että tämä pääsee yhdeksi suosikeistani.

En suosittele animea kenellekkään.

Genre: Komedia, mecha, slapstick, seinen
Jos pidit: Lucky Star, Galaxy Angel, Ichigo Mashimaro, Azumanga Daioh