Weturi

Kaikenmaailman roskan seasta löytyi hassuja tapauksia ja jopa osan odotus oli palkittu. Ei vieläkään mitään maailmanmullistajaa ja yleissivistykseen kuuluvaa (tietty Queens Blade’a lukuunottamatta), muunmuassa 07-Ghost, Asura Cryin, Valkyria​ Chronicles, ja Phantom koki suorasukaisen pudotuksen. Ainoana uutuutena en koskenut Saki’in, mahjongin tajuttomuuden takia. Mitkä siis lopulta selvisivät suodattimesta? Muutaman viikon pyörineenä pientä havainnointia leikkauksen takana.

Read the rest of this entry »

Sukai Kurora

Lentäjilläkin on tunteet.

Pahoittelen suuresti poissaoloani. En suinkaan ole kuollut tai blogia unohtanut, kyseessä on ollut vain hyvän kirjoitusidean puute - ei tullut eteen mitään sellaista mistä viitsisi lähteä ihan purkautumaan.

Doh tulipas sitä sitten luvattua itselle viikonloppu, jona katsotaan anime-elokuvia. Pätkä jota lykästi on parin tunnin draama-äksön nimellä The Sky Crawlers. Ohjaustyöstä kiitellyltä Mamoru Oshii’lta olenkin aikaisemmin kokenut varsin mättöisän Jin-Roh’n. Eli pystyin huoletta odottamaan elokuvaa, jolta ei niinkään mitään erityisen hyvää ideaa uskalla tai edes voi odottaa, vaan pikemminkin tämän ‘mitättömyyden’ aukko on täytetty uskomattoman adrenaliinitäytteisillä toimintakohtauksilla.

^{Eeppisyyden ainekset selvillä.}

Kildrenit ovat geneettisesti ihmisestä hienosäädettyjä versioita, jotka eivät vanhene. Maailmassa, jossa kirjaimellisesti ilmojen sodat on firmojen julmaa bisnestä, näitä liukuhihna-ihmisiä käytetään taivaan sotakoneiden, eli hävittäjien kuljettajina. Kannami Yuichi on Kildren ja tämän elokuvan nuorehko päähenkilö, joka on juuri määrätty uuteen tukikohtaan. Lopulta Yuichilla ei ole sitten tekemisestä puutetta; hengata työkavereiden seurassa, ihastua siihen kauniimpaan ja.. tehdä surmaa taivaalla.

Kuin pitäisi ruokaa liian kauan uunissa, Sky Crawlers’n suurimmaksi kompastuskiveksi muodostuu liian pitkä pituus, vähän päälle pari tuntia. Mehukkuus on kateissa. Chilli meininki on jopa liian chilliä, eikä mitään tahdo tapahtua ihmetellessä työtoverin pärstää. Kuivuus. Elokuvan vahvimpiin puoliin ei tosiaankaan kuulu sen ~80% ajasta varannut draamailu. Viitteitä tähän saa jo ensi minuuteilta - se mihin panostettiin; henkeäsalpaavan upeat ilmataistelut.

Tietokoneryyditetyt grafiikat täydessä loistossaan. Kauneinta mitä on luotu synteettisesti. Ei vielä se, että kuva tihkuu fotorealistisuutta ja muuta hyvää, mutta että mitä siinä vielä itsessään tapahtuu. Jännitystä ja tunnelmaa täynnä olevat konekivääripaukuttelut pilvien syleilyssä on toteutettu typerryttävän kutkuttaviksi.

Todellista ‘leijumista’ mihin japsikyky pystyy. Josta taas päästään sille kevyemmälle puolelle, nimittäin japanilaisen animaation ihmissuhdekoukerot kun yleensä vain tahtoo olla erittäin vähissä määrin loistavasti toteutettua. Kyseenalainen juoni ei tahdo tökkimisistä huolimatta tavalla tai toisella oikein edetä, tai sitten se tapahtuu vain niin nanotasolla, että tälläinen nuori animekuluttaja tahdo sellaisesta saada tarpeekseen. Kaksi tuntia on aivan liian paljon ottaen huomioon tärkeän suhdanteen miten vähän todellisuudessa niitä ‘oi niin herkullisia mättöjä olikaan.

Silti ansaitsee huomattavampaa jalansijaa, onhan tämä kuitenkin aivan tuore ja vieläpä hyvä anime-elokuva. Kevyt ja harmaanruskea sävy draamapuolella muistuttaa animeklassikkoa Haibane Renmei ja taistelut loistavia Ace Combat -pelejä. Samaisen pelin tekijäryhmähän teki videopelin juuri Sky Crawlers’iin pohjautuen. Sopiva yllätys vaikken peliä koskaan pelaisikaan.

The Sky Crawlers kestää yhden katselukerran pelkästään vaikka niiden sotakohtausten katsastamiseksi, muttei oikein lunasta mitään suurempaa kuin vasta aivan nälkäisimmille harrastajille. Slice-of-lifeä eeppisyydellä, give it a go!

Eli:
+Ilmataistelut
+3D-grafiikat
+Äänimaailma

-Hahmodesign
-Kuivuus

Genre: Draama, armeija, toiminta, slice-of-life
Jos pidit: Haibane Renmei, Kumo no Mukou, Jin-Roh

Ei miltään raikkaimmalta kaudelta pääpiirteittäin vaikuta, kylmyys imenyt mehut vai eikö studiot luota ajankohtaan? Lähdenpä silti hakemaan muutamien jaksojen pohjalta pienehköä tulkintaa, löytyihän sieltä nyt ainakin muutama potentiaalinen. Perinteen voisi vaikkapa aloittaa sesonkituotteiden tutkailusta, jos siltä siis vielä tuntuu tuossa parin kuukauden päästä. Ihan jokaisesta alkaneesta en syystä tai toisesta sitten kirjoittanut. Ja muistakaa ettei mitään lopullista tuomiota olla tosiaankaan siis tekemässä, suuntaa-antavaa - kuten aina.

Fansub-kohdassa nippelitieto keneltä kerään ja itse jutut tulee tuosta MOAR-linkistä!

Read the rest of this entry »

KyoAni’n jalanjäljissä syntyy tavoittelevaa hakuammuntaa.

Ja mistäs moinen noh, kaikki ei pidä potkuista. “Vihaan teitä”, sanoi Yamakan, “kostan teille tämän vielä”. Reppu selkään, patikkamatka Kiotosta Tokioon uudenraikkaaseen vihollisleiriin A-1 Pictures’iin ja rakennetaan ase niin vahvan perustan päälle, että on jo kumma jos ei nyt ala viimein lyyti kirjoittaa. Hare Hare Yukai‘n ja Lucky Star 1-4 ohjaajalta hömppä, joka näyttää keskisormea Kyoto Animation’ille.

Jin Mikuriya kaivertaa koulutyökseen patsaan sattumalta pyhästä puusta. Pian patsaan valmistumisen jälkeen se alkaakin ikäänkuin kerätä voimia ympäröivästä maailmasta ja, muuttuu tytöksi täh! Tämä on jumalatar nimeltään Nagi, jonka tehtävä on puhdistaa maailmaa pöpöiltä - ööh jotai mustia ötököitä. Mutta voi hellanlettas voimat onkin vähissä, puu the elämänlähdehän on katkottu, joten ei auta kuin sysätä maailmanpelastus sikseen ja jäädä Jin’in luokse pitämään majaa ja opettelemaan yhteiseloa.

Yllätti, kyllä. Pohja oli sen verta geneerinen kuitenki, mutta raikkaan harmonian ja ihkujen hahmojen varassa lähdettiin läpäisemään taivaita. Muista vastaavista “naisseura sekunneissa”-asetelmista eroten ei olla aavikoitumassa, periaatteessa vain toistamassa SHnY’n raikkaimmat innovaatiot; tsundere male jolle seuraksi hyperaktiivinen itsekäs jumalatar ja näitä kehystämässä kourallinen rauhallisempia jokamaun koululaisia pönkittämään pääparin hievoista kehittymistä.

Tarina on, humm epäolennainen suhteessa, sen supistaisi tästä kahteen kolmeen jaksoon - tätä siis tosiaan on 13 jaksoa, josta kiittää miehistöstä tykänneet. Vahvuus on keskitetty täydellä innolla hahmovetoisuuteen, eikä pelkästään ääninäyttelypuolelta ole panostettu, vaan animaattorit myös ovat lisänneet oman osansa sydämellisyydestä peliin. Turhaa liikkumista esiintyy, sellaista jollaista näkee yleensä vain KyoAnimeissa ja elokuvissa. Nuo lisää luonnollisesti eloisuutta ja vähentää tuntuvasti sitä animaation luomaa joskus ärsyttävää jäykkyyttä ja harmahtavaa epätodellisuuden tuntumaa.

Opening on hyvä, tykkäsin ihan. Mitä onko se Haruhi tai Lucky Star -ripoff se openingin pieni tanssahteleminen siinä? Nääh, ei tarvitse housuja kakkia täyteen nimittäin kyseessä on vieläki se sama äijä koreografioiden takana, hänen monopolinsa kyseessä siinä. Näyttää purevan, siitä sit opettelee se seuraavaa ‘conii.

Eli:
+Toimiva ohjaus
+Varmat hahmot
+Ääninäyttelijät
+It’s a Sony!

-Lopputulos paistaa
-Käytännössä kaikki vakavat kohdat
-Ja lannistavat juoniyritykset

Genre: Draama, komedia, romanssi, yliluonnollinen
Jos pidit: Suzumiya Haruhi no Yuuutsu, Ah! My Goddess